Liikunnalla on yksi mielenkiintoinen vaikutus; vaikka olisi kuinka huono mieli niin liikunnan jälkeen olo on mahtava ja mieli pirteä. Tai ainakin hyvän treenin jälkeen on näin. Yleensä kuitenkaan meitä ei huvita lähteä lenkille tai jumpalle silloin kun elämä potkii päähän tai mieli on masentunut tai elämässä on surua. On päiviä jolloin mielummin vetäisi peitot korviin eikä nousisi koko päivänä sängystä. Usein tähän liittyy jopa ns. lohtusyöpöttelyä, joka entisestään lisää flegmaattista oloa. Näitä päiviä tulee joskus kaikille, pienemmässä tai suuremmassa mittakaavassa, myös meille liikunnanohjaajille.
Sellaisina päivinä ajattelen, että työni on sekä kirous että pelastus. Kiroukselta se tuntuu silloin, kun todellakin haluaisi käpertyä koloonsa ja syödä karkkia, mutta tunnin pitoon on lähdettävä. Vedettävä smiley-face päähän ja ruvettava liikkumaan. Pelastukselta se tuntuu tunnin jälkeen, kun olo on aidosti iloinen ja mieli jälleen valoisa. Se ON pelastus, koska sellaisina päivinä ei tulisi vapaaehtoisesti lähdettyä liikkeella, mutta pakotettunakin se saa olon paranemaan ja keho ja mieli kiittää.
Tälle ilmiöllehän on ihan fysiologinen selityskin, hormonit. Liikunta vapauttaa endorfiinejä, niitä hyvänolon hormoneja. Liikunta myös vähentää jännitystä ja kaikenkaikkiaan lievittää ahdistuneisuutta. Hyvä olo liikunnan jälkeen on aika takuuvarma juttu, samaa ei voi sanoa siitä peittojen alle käpertymisestä karkkipussin kanssa. Kannattaa toki miettiä minkälainen liikunta itselle sopii mielen piristämiseksi. Esim. jooga voi olla hyvä tapa löytää levollinen ja rauhallinen tasapaino, mutta jollekkin ainoa oikea tapa voi olla kovatehoinen hikiliikunta, jolla saa karistettua kaikki ahdistukset, surut ja murheet pois olkapäiltään. Esim. zumba ei ole lainkaan huono vaihtoehto tässäkään, sen lisäksi että tulee hiki niin tulee varmasti myös hymy huulille ja siitähän se sitten lähtee, parempi mieli!
