Liikunta raskauden viimeisellä kolmanneksella
Kuten täällä jo moneen kertaan on tullut todettua, liikunta raskauden aikana on hyvin yksilöllistä, myös viimeisellä kolmanneksella. Varmaa on kuitenkin se, että viimeistään tässä vaiheessa maha alkaa todella kasvamaan ja olo on ehkä aika kaukana keijukaismaisesta ja sen huomaa myös liikkuessa. Tärkeintä viimeisellä kolmanneksella on, että liikunta ei aiheuta ennenaikaisen synnytyksen riskiä. Eli jos liikunta lisää mm. kivuliaita supistuksia niin tahtia on ehdottomasti höllättävä. Muutenkin tässä vaiheessa ehkä tuntuu, että tahtia haluaa höllätä muutenkin. On tärkeä kuunnella omaa kehoa ja liikkua nautiskellen ilman sen suurempia suorituspaineita. Korkeasykkeinen liikunta on hyvä jättää viimeistään tässä vaiheessa ja raskaampi punttitreeni ei välttämättä ole enää hyväksi löystyviä liitoksia ajatellen. Löystyvät liitokset voivat aiheuttaa koviakin kipuja lantioon, jalkoihin ja alaselkään. Maha puolestaan saattaa kasvaessaan vaikeuttaa hengitystä. Toisaalta voit voida hienosti aina loppuun saakka. Niin tai näin, nauti isosta ihanasta mahapallostasi ja liiku voinnin mukaan.
Omat kokemukset
Olen pyrkinyt liikkumaan säännöllisesti vielä koko viimeisen kolmanneksen, mutta vauhti on hiljentynyt aikalailla automaattisesti matkan varrella. Maha on kyllä antanut heti merkkiä jos on tullut rehkittyä liikaa. Joka paikassa sanotaan aina, että rauhalliset pitkät kävelylenkit ovat hyviä. No, itselleni tuli hieman yllätyksenä, että juurikin kävely on ollut melkeimpä vaikeinta näin viimeisellä kolmanneksella. Ei niinkään liitoskipujen vaan kovan pistämisen vuoksi. Niinpä päivittäinen koirien ulkoilutus on mennyt tässä viime kuukausien aika melkoiseksi etanavauhdiksi ja maksimi lenkin pituus on 45 min. Salilla kuntoilu on tuntunut oikein mukavalle, kunhan muistaa ottaa sielläkin rauhallisesti. Tosin uuteen kotiin muutto keskeytti säännöllisen treenirytmini ja nyt viimeinen kuukausi salillakin on tullut käytyä vain harvakseltaan. Jonkun kerran yritin käydä venyttelemässä, mutta totesin, että se sai liitokseni ärtymään todella. Jumpille ei ole tullut mentyä, mutta jonkin verran olen tehnyt kotona zumbaa kevyesti ja mukaellen.
Nyt viimeisten päivien ja viikkojen ollessa käsillä sitä jo odottaa, että pian pääsee taas kunnolla treenaamaan. Jumpanvetoakin on jo hieman ikävä. Toisaalta onhan se vähän haikeaakin, että kohta tämä masupallo on pelkkä kaunis muisto. Mutta toisaalta, sehän tietää uuden ihmeellisen elämän alkua...
